Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tanssivälineitä itämaisittain

Koonnut: Nina Ekholm

Tämän artikkelin tarkoitus on olla lyhyt esittely muutamista itämaisen tanssin keskeisistä välineistä; huivi, sormisymbaalit ja keppi. Mainitsen myös muutamalla sanalla ns. tasapainoilutanssiin liittyvistä välineistä. Tavoitteeni on antaa lukijalle tietoa siitä, mistä kukin väline on peräisin, millaisissa tanssillisissa yhteyksissä sitä käytetään tai mitä symboliikkaa siihen mahdollisesti liittyy. Tässä yhteydessä en puutu itse välineen käytön tekniikkaan. Olen lisäksi rajoittunut tarkastelemaan aihetta lähinnä egyptiläisestä perspektiivistä. Tämän kirjoitelman ulkopuolelle jää näinollen joukko välineitä, joissa kussakin riittää tutkimista.

Huivi

Hulmuava huivi ja salaperäinen itämainen tanssijatar: tässä yhdistelmä, joka todennäköisesti tulee ensimmäiseksi mieleen kun ns. tavalliselta mattimeikäläiseltä kysyy ensimmäistä arabimaiden tanssiin liittyvää mielleyhtymää. Suurella, ohuesta kankaasta valmistetulla ja koristellulla huivilla tanssiminen tosin on (kuten kaksiosainen tanssipukukin) Hollywood-tuote, mutta jos katsomme hieman tarkemmin huivin taakse saatamme löytää jotain autenttistakin.

Huivin kätköissä

Islamilaisessa maailmassa tärkeä osa naisten pukeutumiskoodia on peitetty pää. Nainen viestittää näin kunniallisuuttaan. Kunnia puolestaan on naisen perheen kallisarvoista omaisuutta, jota halutaan kaikin tavoin vaalia. Kunnia –tai sen puute- voi olla ratkaiseva tekijä perheen tyttöjen menestykselle avioliittomarkkinoilla kuin myös koko perheen yleiselle sosiaaliselle onnistumiselle. 1900-luvulla länsimaiset tasa-arvoajatukset saavuttivat myös osan arabimaista ja huivi nähtiin yhtenä naisen alistamisen symbolina. Monet egyptiläiset, lähinnä hyvinkoulutetut kaupunkilaisnaiset alkoivat luopua huivista. Tänä päivänä trendi näyttää kääntyneen: varsinkin Iranin vallankumouksen jälkeisinä aikoina naiset monissa arabimaissa ovat palanneet takasin huivin kätköihin Näin myös Egyptissä, jossa moni nuori nainen valitsee –tai viisaasti valitsee- hijabin.

Pään peittäminen perustellaan Koraanin noudattamisella, vaikka siitä ei löydykään yksiselitteistä ohjetta. Taustalla on mm. Koraanin kohta, jossa kehotetaan naisia puhuttelemaan profeetta Muhamedia ”verhon takaa” kysyessään tämän neuvoja. Koraania tulkittaessa on kuitenkin aikojen saatossa päädytty mitä erilaisimpiin tapoihin peittää naisen kasvot (burqu ja batula), hiukset ja olkapäät (hijab) tai koko nainen (chador). Naisen viehätysvoima elifitna on nimittäin kovin kaksitahoinen voima ja sisältää kaikessa ihanuudessaan myös täyden kaaoksen ainekset. Tältä sekasorrolta huntu suojaa sekä naista itseään että miehiä.

Al-Melayya al-Laff

Mutta jo ennen islamilaista aikaa pään peittäminen oli tapa, näin ainakin Kreikan miehillä, jotka Egyptiin tullessaan toivat mukanaan tavan peittää pää ja hartiat mustalla huivilla. Islamin ajan aattona tämä tapa oli levinnyt naisten pariin.

Ottomaanien ja Mamelukkien aikakautena huivin nimi oli al-Azar ja al-Hibra. Mustanhuivin tarkoituksena oli erottaa naineet naiset naimattomista, jotka kietoutuivat valkoiseen silkkiin. Egyptin kolonialismin alkaessa musta huivi, elial-Melayya al-Laff sai vihdoin muotonsa, joka sillä on vielä tänä päivänäkin. Melayya on kaupunkilaisnaisen päällysvaate, suuri ja paksuhko musta puuvillakankainen huivi, jonka hän kietoo ympärilleen kotiasunsa päälle pistäytyessään lähikulman puodissa. Ja koska nainen on aina nainen ja fitna aina vaanimassa, nainen voi melayyaa kietoessaan kiristää tai löyhätä huivin lievettä ja siten joko peittää tai korostaa vartalonsa muotoja.

Melayya on siis päällysvaate, ei alunperin tanssiväline. Siitä on kuitenkin tullut erottamaton osa egyptiläistä tanssikulttuuria. Melayya-tanssit vievät meidät kaupunkimiljööseen, usein Kairon tai Alexandrian kaduille. Tyylillisesti Melayya-tanssit ovat reheviä, flirttailevia ja eroottisestikin latautuneita. Melayya on estradilla säilyttänyt mustan värinsä, mutta materiaali vaihtunut kiiltävään ja usein hieman joustavaan ohuempaan kankaaseen runsain paljettirivistöin koristeltuna. Ja estradilla tämä kimalteleva Melayya on- jos mahdollista- vieläkin viettelevämpi.

Pienet huivit ja liinat Eri arabimaissa tanssitaan myös pienten huivien ja liinojen kanssa (esim. Marokko, Tunisia). Huiveja voi olla yksi kummassakin kädessä tai huivina voi olla pitkänomainen liina. Tällainen huivilla tanssiminen on tuttua esimerkiksi Aleksandriassa, jossa miehet esittelevät taitojaan kaulahuivilla leikitellen.

Lähteet: 
Afsana 6/ -98 s. 20-21
Al-Gawhara 10/-96 s. 30-31
Ishtar 4/-98 s. 6
Sahrazad 4/-91 s. 48-49
Wendy Buonaventura: Serpent of the Nile (Saqi Books, London –94)
Hunnun takana (TV2-dokumentti, Yousry Nasrallah, -95) 

Sormisymbaalit; sagat, toura (arab.), zill (turkkil.)

Sormisymbaalein varustettuja tanssijoita on kuvattu egyptiläisten hautojen seinämaalauksissa jo tuhansien vuosien takaa. Sormisymbaalit ovatkin ikivanha ja autenttinen osa itämaista tanssiperinnettä. Muissakin kulttuureissa heleää metallista ääntä tuottavilla soittimilla on ollut oma merkityksensä. Esimerkiksi kaukoidän uskonnoissa helinällä on milloin kutsuttu jumalia, milloin karkoitettu pahoja henkiä. Voidaankin leikkiä ajatuksella, että Egyptissäkin sormisymbaalit ovat joskus saattaneet olla osa jotain uskonnollista palvonta- tai juhlamenoa asiaan vihkiytyneiden papittarien taitavissa sormissa…

Monet egyptiläiset tanssijat ovat taitavia zillien soittajia. Tässä yhteydessä tulevat mieleen erityisesti kavaasitanssijat (Ghawazee; mustalaiset). Tunnettuja esiintyjiä ovat esimerkiksi Banaat Maazin eli Maazinin tytöt, joiden suku on asunut Theban seudulla Ylä-Egyptissä satojen vuosien ajan. Sormisymbaalit ovat rytmisoitin. Ne ovat pyöreät, hieman koverat ja lautasen malliset. Symbaalien koko voi vaihdella muutaman sentin läpimittaisista jopa teevadin kokoisiin. Näitä isompia, n. 10 cm halkaisijaltaan olevia, kutsutaan nimellä ”toura” ja niitä tapaa satunnaisesti Ala-Egyptissä kansanmusiikkia soittavissa kokoonpanoissa. Useimmiten niitä kuulee uskonnollisen musiikin yhteydessä

Tanssija käyttää neljää symbaalia, eli symbaaliparia molempien käsien peukalossa ja keskisormessa. Symbaaleilla on kaukaisia pikkuserkkuja. Esimerkiksi Intian mustalaiset ovat käyttäneet puutikkuja rytmin tuottamiseen. Nämä tikut (klavus) saattoivat olla päistään pyöristettyjä ja toisiinsa nauhalla sidottuja. Tämän instrumentin mustalaiset veivät mennessään Espanjaan, jossa kastanjetit saivat nykyisen muotonsa.

Lähteet:
Wendy Buonaventura: Serpent of the Nile (Saqi Books, London –94)s. 176
Dances of Egypt (Video, Aisha Ali –91)
Caravan 9-10/-92, Moroccon haastattelu
Magda Ahmed Abdel Ghaffar Saleh: A documentation of the ethnic
Dance of the Arab Republic of Egypt ( New York University/Tohtorinväitös –79 s. 570)

Keppi (asa, asayya)

Keppi on tuttu itämaisen tanssin väline sekä naisten että miesten käyttämänä. Miehisen vallan symbolina kepillä lienee kaikissa kulttuureissa ollut oma itsestäänselvä asemansa. Teemaa on toistettu niin kuvataiteessa, musiikissa kuin tanssissakin.

Maskuliinista keppitanssiperinnettä edustaa Egyptiläinen al-Tahtiib eli ottelutanssi, jota on kuvattu jo vanhoissa hautamaalauksissa. Tanssia harrastetaan yhä miesten parissa, varsinkin saidialueilla (Ylä-Egyptissä), ja se on usein osa juhlien ohjelmaa. Tanssissa kaksi miestä ottaa toisistaan mittaa käyttäen pitkää seiväsmäistä keppiä; he demonstroivat voimaansa, nopeuttaan ja urheuttaan. Tanssin luonteesta kertoo jotain sekin, että sen harjoittamisesta käytetään verbiä ”pelata” ( la´iba al-tahtiib) eikä siis ”tanssia”. ”Pelaajat” eivät vahingoita toisiaan, mutta yrittävät saada vastustajan asemaan, jossa häntä voisi vahingoittaa mikäli kyseessä olisi todellinen taistelutilanne. Tässä mielessä yhteneväisyydet kaukoidän budo-lajeihin ovat ilmeiset: etsitään vastustajan heikkoa kohtaa, virhettä eli ”ovea”, joka kenties avaa mahdollisuuden lopulliseen ratkaisuun. Viimeinen virhe ja”asasta” tulee ”shommma”, tappava keppi. Tahtiibin taustalla ovat vuosisataiset arabiheimojen väliset kiivaat ja veriset valtataistelut.

Ylä-Egyptiläistä perinnettä edustaa ratsailla suoritettu akrobatiaa sisältävä näytösluontoinen ”tanssivat hevoset”. Ratsastajalla on pitkä sauva, jonka avulla ohjailemalla hän saa hevosen ”tanssimaan” erilaisia askelkuvioita ja käännöksiä. Lopuksi ratsastaja saattaa nousta seisaalleen hevosen selässä ja samalla suorittaa tasapainoilutemppuja kepillään.

Raqset al-Assayya on näytösluontoinen tanssi, jota sekä miehet että naiset tanssivat. Tämä keppitanssin muoto on suosittu kaikkialla Egyptissä sekä useissa muissa arabimaissa. Välineenä on useimmiten koukkupäinen sauva; tässä lienee yhteys paimenen sauvaan. Työpäivän päätteeksi paimen viettää aikaansa muiden kanssa rentoutuen ja paimensauva, hänen tärkeä apurinsa pitkän työpäivän ajan, pääsee illalla tanssivälineeksi. Keppi on löytänyt tiensä myös teatterien ja yökerhojen estradeille; nainen tanssii koristellun kepin kanssa sitä taitavasti pyörittäen. Tanssijan viehkeä liikehdintä ei muistuta raavaittein miesten välisestä mittelöstä. Keppi on kuitenkin aina keppi: nyt tämä maskuliinisen voiman symboli veikistelee kullattuna viehättävän tanssijattaren sormissa.

Lähteet:
Gawharat al-Nil 6/-96
Dances of Egypt (Video, Aisha Ali –91)
Bahi Barakat haastattelussa (Orientaliska dagar, TV2-dokumentti –92)
Magda Ahmed Abdel Ghaffar Saleh: A documentation of the ethnic dance tradition of the Arab Republic of Egypt (New York University/Tohtorinväitös –79) s. 222

Tasapainoilutanssit

Tasapainoilu on näyttävä ja viihdyttävä osa esiintymistä ja lähentelee joskus akrobatiaa. Tanssija voi periaatteessa käyttää välineenä mitä ikinä keksiikään; vesipiippua, tuolia, täysinäisiä laseja, ruukkua…Eräs näyttävimpiä, ja jo perinteeksi muodostunut väline, on kynttiläkruunu (shamadan).

Shamadanin alkuperä on hämärän peitossa. Yhden johtolangan antavat kuitenkin vanhat saviastiat, joissa on kuvattu tanssijattaria: nämä tanssivat ruukkua päänsä päällä tasapainotellen. Hameiden ympärillä on lantioalueella jonkinlaisia pidikkeitä tai telineitä, joissa on kynttilöitä. Tämä tanssi on mahdollisesti ollut osa jotain palvontamenoa, tai riittiä. Näyttää kuitenkin siltä, että kynttelikkönä on tuolloin ollut itse tanssijatar, kun taas nykyisessä shamadanissa kynttilät on sijoitettu tanssijan pään päälle.

Kynttiläkruunussa on päähineosa, johon puolestaan on kiinnitetty monihaarainen ja joskus myös monikerroksinen kynttelikkö. Päähineen ei ole tarkoitus olla tiukasti päässä; tanssija voikin demonstroida tätä riisumalla kynttiläkruunun kesken tanssin ja asettamalla sen päähänsä uudelleen. Vielä tämän vuosisadan alkukymmenillä oli käytössä kynttiläkruunuja, jotka painoivat jopa 20 kg. Nykyiset kruunut ovat siihen nähden muovisen keveitä. Taitava ja kuuluisa vanhan polven Shamadan-tanssija oli Nazla al-Adel. Hän oli Kairon Muhammed Ali-kadun Awalim-perinteen arvostettu esiintyjä.(Awalim = naisten hääjuhla, kirj. huom.)

Lähteet:
Ishtar 4/-98 s. 6
A trade like any other (The American University in Cairo Press -96) s. 49-55,80, 124
Dances of Egypt (Video, Aisha Ali –91)

©2017 layout10 - suntuubi.com